Tyypityksellä on ollut jonkin verran merkitystä sekä hoitotarpeen arvioimisessa että perinnöllisyysneuvonnassa. OI-sairauden hyvin tunteva lääkäri voi tyypityksen suorittaa. Nykyään luokituksesta ollaan luopumassa, koska OI on monimuotoinen, ”jokaisella on oma tyyppi”.
Looset jaotteli osteogenesis imperfectan congenita- ja tardamuotoihin murtumien alkamisajankohdan ja vaikeusasteen perusteella jo vuonna 1906. Jos lapsella ilmeni murtumia heti synnytyksessä tai pian sen jälkeen sairaus luokiteltiin OI-congenitaksi. OI-tarda taas oli diagnoosi silloin kun murtumat ilmenivät leikki-iässä. Ensin mainittu oli taudin vaikeampi ja jälkimmäinen lievempi muoto.
Tarkkoja tieteellisiä tutkimuksia sairaudesta on kuitenkin tehty vasta viimeisten 15-20 vuoden ajan. Vuonna 1978 luokitteli australialainen David Sillence työtovereineen OI:n neljään tyyppiin sairauden oireiden ja löydösten sekä röntgenlöydösten ja periytymistavan perusteella. Nykyään erilaisia tyyppejä tunnetaan jo yksitoista.
Sillencen luokitus vuodelta 1978:
OI-tyyppi I
- Tavallisin, 60-70%:lla
- Murtuma-alttius lievä tai keskivaikea, ilmenee yleisimmin leikki-iässä
- Vähäiset luuston epämuodostumat
- Normaali kasvu
- Siniset silmänvalkuaiset
- Usein kuulon heikkous
- Periytyy vallitsevasti
OI-tyyppi II
- Harvinainen
- Vaikea murtuma-alttius, alkaa jo sikiövaiheessa aiheuttaen kuoleman heti synnytyksessä
- Periytyy vallitsevasti, peittyvä periytyvyys myös mahdollinen
OI-tyyppi III
- Vaikea murtuma-alttius
- Luustossa epämuodostumia
- Lyhytkasvuisuus
- Valkoiset silmänvalkuaiset, varhaislapsuudessa heikosti sinertävät
- Kuulon heikkous
- Usein hauraat hampaat
- Periytyy vallitsevasti, peittyvä periytyvyys myös mahdollinen
OI-tyyppi IV
- Vaihteleva murtuma-alttius
- Lievät tai vaikeat luuston epämuodostumat
- Vaihteleva kasvunhäiriö
- Joskus kuulon heikkous
- Hampaiden hauraus tavallista
- Periytyy vallitsevasti